Mihin se aika katosi?

14.01.2025

Huomasin äsken, että on jo vuosi 2025 menossa, syksy on karannut ja talvi tullut. Olen siis ollut töissä Taidekeskus Ahjossa viime keväästä lähtien, palkkatuettuna työntekijänä. Se on vienyt yllättävän paljon virtaa, vaikka työpäivät ei sinänsä ole pitkiä. Oma luovuus on ollut jumissa jo jonkin aikaa, nyt yritin vähän piirtää, että saisin edes jotain muistikuvia tästä ajasta paperille.

Syksy oli ja meni, satoa tuli ihan mukavasti, kurkkuja, tomaatteja ja pari kesäkurpitsaa, keltainen ja vihreä. Siemeniä sain talteen useammista kukista, keijunmekoista, kehäkukista, samettikukista, krasseista, koisoista... onneksi otin joitain valokuvia, että voin palauttaa asioita mieleen. Nyt sain vihdoin taimimultaa, että voin istuttaa uusia kasveja ensikesää varten.

Kynttilöitä on tehty jo pariin otteeseen, ensin värikkäitä ja sitten itsenäisyyspäivän teemalla. Tehtiin pari kuvauskävelyä siskoni kanssa lehmonharjulla,  kun ensilumet satoi maahan. Kävimme myös Botanian valoja ihmettelemässä jälleen Visual festivalilla.

Tämän hetkinen tilanne on, että työt jatkuu ainakin helmikuulle asti, siitä eteenpäin on hieman epävarmaa. Terveydentilani puolesta voisin tehdä ainakin osa-aikaista työtä, mutta sitä nyt selvitellään. Ehkä olen jo huomenna viisaampi asian suhteen.

tintumari@gmail.com
 https://fi.pinterest.com/tintumari/
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita